Muutaman viikon päivityskatko muuttui kuukausiksi...
Olen halunnut kirjoittaa, jakaa elämääni muiden kanssa. En ole vain jaksanut.
Yksinhuoltajuus, uusi kaupunki, täydellinen elämänmuutos töineen, kouluineen, päiväkoteineen on imenyt minusta kaiken. Rehellisesti sanottuna tämä on ollut vaikeampaa kun osasin koskaan aavistaa.
Kamppailen itseni ja tunteideni kanssa.. Kaipaan kaikkea vanhaa, sitä vanhaa tuttua elämää. Kaipaan Helsinkiä jatkuvasti, samalla lailla kun kaipasin Tamperetta sillon ennen. Olen aina väärässä kaupungissa.
Kaipaan kaikkia ihmisiä, eniten rakkainta ystävääni ja hänen ihania lapsia. Kaipaan kolmatta osapuolta, entistä. Olisi joku jonka kanssa jakaa elämä, ilot, surut.
Kesä meni ihan kivasti.. sain olla kesä- ja heinäkuun kotona lapsen kanssa, oli uusi asunto jota laiteltiin innolla.. Elokuussa alkoi työt ja päiväkoti. Silloin se kaikki tuli tajuntaani.. Loppui leikit, alkoi Tosielämä.
Lapsi on sopeutunut hyvin uuteen vaiheeseen elämässä, päiväkodissa olemiseen. Minä en. Kaipaan kotiäiti-aikaa, sitä vapaata elämää. Nyt kaikki on liian aikataulutettua, turhan kiireistä. Kärsin kun en saa olla lapseni kanssa, silloin kun haluan.
Pimeys lannistaa.. talvi on jo aistittavissa. Odotan joulua ja lunta. Silloin on asiat paremmin, kun saa loman ajan olla rakkaiden luona.. toisaalta joulu kauhistuttaa. Kolmas, kaiken koossa pitävä osapuoli puuttuu, miten selvitään?
En pysty lisäämään kuvia teksteihini, koneessani on jotain vikaa.
Ajattelinkin siihen asti, kun saan asian korjattua, pitää tätä lähinnä päiväkirjanani.. Johonkin pitää alkaa purkamaan tätä myttyä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Haleja, puseja ja rutistuksia!
Täällä tuli itku ja ikävä... iso ikävä! Toivottavasti viikonloppuna nähdään! <3
No voin kuvitella miten rankkaa sinulla on! Ei ole elämä helpottunut täälläkään vaikka onkin tuo kolmas osapuoli pyörimässä. Yhtä köyhistelyä tämä tuntuu olevan ainiaan. :/ Kuinka paljon helpompaa elämä olisikaan jos oltaisiin vaan tavallisessa työssä käyviä taviksia joilla ei olisi mitään luovia tarpeita sanelemassa... Jotenkin meidän molempien mielentila ei vaan kestä elämää missä ei ehdi toteuttaa itseään. Jostain se on kai aina elämässä tingittävä, joko omasta ajasta taloudellisista syistä tai sitten taloudellisesta tasosta oman pääkopan jaksamisen vuoksi. Kun voisikin vielä yhdistää työn ja omat intohimot!
Oi kun kaipaankin kotiäiti-aikaa nyt! Opiskelukin olisi paljon helpompaa jos olisi enemmän rahaa käytössä. :/ Heikkikin menetti työtilansa tiettyjen erimielisyyksien takia saman tilan jakavien vuokralaisten takia. Tuntuu välillä kuin kaikelta putoaisi pohja, mutta kai se valokin jossain loistaa vielä...
Lähetä kommentti